keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Oonan heppavuosi 2015


Vuosi 2015 on kulunut hurjan nopeasti, etenkin heppailun puolella. Oon saanut kokeilla monia uusia ja mukavia hevoskavereita, ja paljon olen vuoden aikana oppinut asioita.

Ensimmäisenä mulla tulee mieleen, kun tammikuun alussa kokeiltiin hiihtoratsastusta ja menin vielä viimeisen kerran Jakella. Hiihtoratsastus on pakko ottaa tänä vuonna uusiksi, se oli huippua!

Alkuvuodesta menin aika paljon Odilla ja silloin tällöin Weromilla. Odista tuli oikeinkin mukava ponin alku, mutta jossain vaiheessa Odi jäi vähemmälle ratsastukselle ja ruettiin Weromin kanssa ihmettelemään asioita. Päästiin tuolloin lopputalvesta ja keväällä aika hyvin ratsastamaan, eikä pahempia taukojakaan tullut.


Mullakin on kevään kohdalla muistissa aukko, mutta pääasiassa ratsastelin Weromilla ja silloin tällöin myös suomiputte Ollella. Olle oli tosi hauska tapaus, kun sitä vähän ymmärsi.

Kesällä ratsastelut jäi tottakai vähän vähemmälle, kun Peltolassa oli leirejä. Itsekin olin vuokrausleirillä ja siellä menin pääasiassa Weromilla, mutta kokeilin myös päälle kahden vuoden jälkeen Jonesia, josta oli tullut erittäin mukava tapaus. Odilla menin kesällä valehtelematta ehkä kaksi kertaa.


Syksyllä oon mennyt oikeastaan vaan Weromilla. Erityisen usein loppukesästä ja syksyllä ratsastuksien jälkeen fiilis oli ihan maassa, kun ajatukset ei kulkenu hevosen ja ratsastajan välillä. Nyt tuntuu siltä, että tuosta vaiheesta on suunnilleen päästy. Syksyn aikana päästiin käymään myös hyvin Anskun valkoissa, silloin tällöin myös Mervin. Syksyllä päästiin myös hyppäämään aika paljon, ja hypättiin tallin harjoituskisoissa melko surkea 70-80cm rata. Kyllä koulu on enemmän mun juttu.


Ei voi muuta sanoa, kuin hieno vuosi. Pakko silti myöntää, että vähän ontolta tuntuu kun en ole mennyt enää Jakella. 
Kaikista tärkeintähän kuitenkin on se, että meillä on ollut aina hauskaa tallilla! Innolla odottelen tulevaisuuden ratsastuksia.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Anton heppavuosi 2015


Mun hepparintamalla on tapahtunut aika paljon tänä vuonna. On tullut vastaan erilaisia ratsastettavia ja oon jopa löytänyt ihan mahtavan uuden ponikaverin! 



Alkuvuonna ratsastelin pääasiassa Jonesilla ja Odilla. Molemmat ponipojat oli varsin kivoja, vaikka välillä pientä poneilua sallittakoon kummaltakin. Käytiin ahkerasti valmennukissa ja Merviltä sain paljon apua molempien ponien ratsastukseen. Kirjoitin alkuvuodesta ahkerasti vihkoon, mitä olin tehnyt ponien kanssa, joten tässsä pari pätkää vihkosta otettuna: 

''14.1.2015. Ratsastin Odilla n. 40min. Poni oli reipas ja verkkailin alkuun ravissa. Tein siirtymisiä ja taivuttelin. Tein paljon laukannostoja ja poni reagoi hyvin pohkeeseen.''

''1.2.2015. Peltoilua Jonesilla. Poni oli välillä villi. Liikettä löytyi hyvin ja oli paljon parempi ratsastaa nyt raspauksen jälkee. Hyvä fiilis jäi.''


Keväästä mulla ei löydy mitään muistikuvaa, mutta kesän olin töissä tallilla ja ratsastelin satunnaisesti Variksella, Adamaksella, Odilla ja Jonesilla. Kävin välillä myös liikuttamassa yhden tutun hevosta. 


Syksyllä kävin parit valmennukset Wiljalla ja käytiin hyppäämässä tallikisoissa 70-80cm. Tykkään Wiljasta oikeastaan aika paljon, vaikka en sillä kovin usein ratsasta. Hevoseksi se on tosi kiva, kun se on vähän ponimainen. 
Ratsastin myös vähä aikaa Weromilla, kun vaihdettiin Oonan kanssa kesken tuntia hepat. Tuli kyllä taas mieleen, että ponit on enemmän se mun juttu. 

Syksyllä ratsastin Danilla myös aika paljon. Se poni on ollut loistava opetusmestari ja varsinkin esteillä Dani on herättänyt mun sisäisen esteratsastajan henkiin.

Loppukesällä kävin kokeilemassa connemararuuna Nonaa, jolla mun oli tarkotus alkaa käymään aamutreeneissä. Nonasta en tykännyt oikeastaan yhtään ensimmäisellä kerralla. Se oli raskas ja tosi hidas pohkeelle. Haha, en tiiä miksi (ehkä, koska en osaa sanoa ei) rupesin käymään Nonalla aamutreeneissä, mutta onneksi rupesin! Ponista on tullut jo varsin kiva ratsastaa ja se on omalla tavallaan opettanut mulle paljon. Toivottavasti saan ratsastaa ponilla vielä pitkään. 

Huhuh, tulipa tästä pitkä.








Heppavuosi 2015 - Hanna

2015 on ollut hevospuolella lähes kokoajan pientä säätöä. Itseasiassa oikeastaan ainoastaan alkuvuosi oli ainoa, mistä ei tuu mieleen mitään muuta kuin normaalia ratsastelua, valmentautumista ja hauskanpitoa heppojen kanssa.

Alkuvuosi lähti siis käyntiin hyvin normaalisti. Mentiin koulua, puomeja, hiihtoratsastettiin, rauhallisia maastolenkkejä, käytiin muutamat valkut ja otettiin hassuja kuvia. Ratsastelin Lordilla, kuten tavallista. Testasin kyllä keväällä myös Oleksia, mutta se jäi lyhyeksi kerraksi. Ei ollut yhtään mun tyylinen se ruunapoju.


Oli oikeesti hauskaa! Lordiki tykkäs ihan hulluna.

Kesällä omaa ratsastusta toki vähän vähensi leirit ja kesätyöt. Koko kesän ratsastukset voi laskea kahden käden sormilla, se on ihan liian vähän. Kesällä menin Lordilla viimeiset "kunnolliset" ratsastukset, hypättiin vielä vähän ja humputeltiin vaan ilman satulaa. Se oli kivaa.


Lordi tuomitsee

Syksyllä alkoi Lordi oireilemaan ja luonnollisesti ratsastukset sillä väheni (tai no loppui kokonaan). Hetken meillä ei Oonan kanssa oikeastaan ollut kuin Werom, joten jouduttiin aina välillä laittamaan Oonaa ponien selkään että mäkin pääsen ratsastamaan. Syksy on ollut oikeastaan kokoajan tosi epäaktiivinen, kokoajan tullut taukoja viikosta kahteen. Tallille muutti onneksi koeajalle puoliveritamma Wilja, jolla aloitin sitten ratsastamaan.


Werom

Aluksi meillä ei Wiljan kanssa sujunut sitten millään. Se poni kusetti mua ihan 100-0. Monta kertaa mieles pyöri ratsastuksen lopettaminen kun hevonen ei toiminut, mutta silti mulla oli isompi motivaatio kuin ikinä. Pikkuhiljaa palaset alkoi kuitenkin loksahtelemaan kohdalleen. Ei meillä vieläkään aina oo helppoa, mutta huomattavasti paremmassa tilanteessa ponin kanssa oon nyt, kuin silloin kun se tuli. Toisaalta, ehkä se oli ihan hyvä mulle pitkästä aikaa, että alla on vähän temperamenttisempi hevonen kuin Lordi. Tykkään kyllä ihan valtavasti siitä tammasta!


Wilja

Ensi vuonna pakko yrittää aktivoitua hevostelussa, ei saa päästää tällaisia taukoja tulemaan, ellei oikeasti oo jalka poikki. Ehkä vähän erilainen vuosi mitä ennen, mutta niinhän sitä sanotaan, että yksikään tunti satulassa ei oo hukkaan heitettyä aikaa...