Seuraavaksi tulisi kaikkien meidän esittelyt. Päätettiin tehdä esittely vähän erilaisemmin, eli kerrotaan toisistamme jotain.
Oona on 14-vuotias pitkäjalkainen tyttö Yppäristä. Tutustuttiin 2013, kun Oona alkoi käymään meidän kanssa valkoissa. Pikkuhiljaa siitä se alkoi käymään meidän kans ratsastamassakin, joka on tosi jees. Oona vaikuttaa kiltiltä, mutta sisimmässään se on aika (tosi) kiero. Aluksi se on vähän ujo, mutta kun siihen tutustuu niin se vaan puhuu ja nauraa. Paljon. Oona tykkää kuvailusta, se kuvailee usein eläimiä ja luontoa.
Oona ratsastaa Weromilla, ennen se meni aina Jakella. Harmi, että Oonan jalat jatkoi kasvamistaan ja se tuli sit Jakelle auttamatta liian pitkäksi, ne oli hienoja. Oona on tosi rauhallinen ku se ratsastaa, se vaan huokaa syvään ja sanoo ettei nyt oikeen onnistu. Oon jopa melkeen kateellinen Oonan rauhallisuudelle, se on niin ihailtavaa. Myös Oonan istunta on ihan kadehdittavan hyvä, se on niin siisti ja avut tosi huomaamattomia (ollaan kans aina mietitty, et vaikuttaako Oonan pitkät jalat siihen, että se istuu tosi hyvin isoissakin raveissa... tai sitten sillä on vaan oikeesti tosi hyvä keskivartalon hallinta ja se osaa mukailla niitä liikkeitä).
- Hanna
Jenni on 16-vuotias tyttö Kalajoelta. Ollaan tutustuttu Jennin kanssa jo joskus eskarissa, mutta parempia kavereita meistä tuli vasta joskus 11-12 -vuotiaina, kun ruettiin käymään samoilla ratsastustunneilla. (Ja koska Jenni sai koiranpennun...) Jenni opiskelee mun ja Hannan tavoin Kalajoen lukiossa ekaa vuotta.
Jenni tykkää hiuksista ja meikkaamisesta, muhkeista hevosista, mutta ei niinkään poneista. Ratsastusta Jenni on harrastanut ekaluokalta asti eli kohta melkeen 10 vuotta. Tällä hetkellä Jenni ratsastaa 6-vuotiaalla kylmäveriristeytysruuna Variksella. Variksella Jenni on ratsastanut keväästä asti ja niiden menoa on jo varsin kiva katsoa. Jennin ratsastustyyli on nätti ja rauhallinen, mutta tarvittaessa sopivan jämäkkä. Jenni tykkää ratsastaa oman moottorin omistavilla hevosilla ja eniten Jenni varmaankin viihtyy vähän nuorempien projektien selässä.
- Heta

![]() |
| Oona & Werom |

| Jenni & Varis |
Arpa arpoi mulle tehtäväksi siis kertoa Hannasta. Ollaan Hannan kanssa oltu kavereita eskarista lähtien, mutta tätä oli yllättävän hankala kirjoittaa (miten mä voisin tietää että mitä te haluutte Hannasta?)
Hanna on 16 vuotias uljaan röllitukan omistava tyttö Kalajoelta ja on aika ulospäinsuuntaunut ja rento tyyppi. Hanna tykkää rauhallisista hevosista, instagramista ja täysin erilaisesta musiikista kuin mä. Sen lempiartisteja on Cheek ja Brädi, ja yhteen väliin se kuunteli aivan liikaa Jari Sillanpäätä. Hanna lukiohomoilee Kalajoen Lukiossa ekaa vuotta ja pärjää siellä hyvin, ainakin vielä.
Ratsastusta Hanz on harrastanut varmaan kymmenen vuotta. Tasoltaan Hanna on noin HeB, Hannan vahvuuksia on ehdottomasti se että Hanna ei ikinä pura ärtymystään hevoseen, että Hanna on tosi täsmällinen ja tarkka, ja omaa siistin ja nätin istunnan. Hanna voi oikeasti olla ihan tajuttoman vittuuntunut siihen hevoseen jolla se ratsastaa, mutta sitä ei voi millään arvata. Hannan suurin heikkous ratsastaessa on että Hanna oaa ratsastaa vaan tietynlaisia hevosia, mutta tämänki kanssa se tekee nyt kovasti töitä. Herranjumala nyt pitää lopettaa tää tekstin suoltaminen, mutta summa summrum: Hanna on jees tyyppi, kannattaa tutustua 6/5
- Jenni
![]() |
| Hanna & Wilja |
Heta on Kalajoella asuva 16-vuotias tyttö. Hetalla on selkeet mielipiteet, joista se pitää kiinni viimeseen asti, ja muistaa myös kertoo niitä meillekkin. Eikä sillä oo tosiaan väliä mitä se asia ikinä koskeekaan. Heta aina kertoo kaikkia sen mielestä hauskoja juttuja, ja vaikka se juttu ei oliskaan hauska, niin Hetan nauru ainaki on.
Tälleen lyhyesti kerrottuna Heta tykkää poneista ( nimenomaa poneista ), koirista, Cheekistä ja Brädistä.
Peltolassa Hetan vakkariponina toimii Jones, ja ne on kyllä ihan huikeita yhessä. Välillä en vaan ymmärrä miten Heta saa sen ponin kulkeen niin, koska nohh Jones osaa olla välillä aika makkara. Hetan ilmeistä voi myös lukee aika helposti, miltä poni luultavasti tuntuu just sillon.
Tärkeintä ei saa unohtaa, eli meidän ja ilmeisesti monien muidenkin seurassa Heta on Antto. Silti aika harvat tietää mikä Anton tarina on..
- Oona
![]() |
| Heta & Jones |

Noh mikä on Anton tarina?
VastaaPoista